lauantai 27. toukokuuta 2017

Rukiinen puolukkapiirakka ja kookoskerma

Tämä on sitä aikaa vuodesta, kun pakastin pitäisi saada tyhjäksi uutta satoa varten. Puolukoilla on ikävä taipumus unohtua pakastimen pohjalle ainakin minun keittiössäni. Minulla on pari vakioreseptiä, joilla teen puolukkapiirakkaa, mutta nyt teki mieli kokeilla jotain uutta. Muutamassa googlaamassani reseptissä oli käytetty ruista, joten siitä se ajatus sitten lähti. Samalla pääsin testaamaan myös kookosvaahtoa, jonka pehmeys taittaa mukavasti puolukan kirpeyttä. Taas ollaan siis crosskitchen-fiiliksissä: Suomalaista ruista ja puolukkaa yhdistettynä karibialaiseen kookokseen...




Vuoka: Pyöreä piirakkavuoka (26 cm), voideltuna ja jauhotettuna - itse käytin jauhotukseen SuklaaMannaa, myös kauraleseet sopisivat tähän. 

Pohja: 
100 g leivontamargariinia
1 dl sokeria
1 muna
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon kananmuna. Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja lisää taikinaan vuorotellen nesteen kanssa. Levitä taikina piirakkavuokaan ja paista 200 asteessa 8-10 minuuttia. 

Täyte: 4 dl puolukoita 

Pinnalle: 
75 g leivontamargariinia
1,5 dl muscovadosokeria
1 dl ruisjauhoa
1 dl kaurahiutaleita

Murustele sokeri ja jauhot pehmeän margariinin kanssa muruseokseksi.

Lisää esipaistetun piirakan pinnalle puolukat ja muruseos. Paista vielä 20-25 minuuttia.


Kookosvaahto

Törmäsin vaahdotettuun kookoskermaan Bloglovinia selaillessani, ja tämä meni oitis koekeittiön "työlistalle". Alkuperäisohjeessa kookoskermavaahto oli tehty kookosmaidosta, mutta päättelin rasvaprosentilla olevan merkitystä vaahtoutuvuuden kannalta ja koekeittiön kookosvaahtoon käytinkin kookoskermaa. 



Tämä on tosi simppeli herkku kookoksen ystävälle: 

1) Laita kookoskerma yöksi jääkaappiin. 
2) Kaavi jähmettynyt kerma purkista kulhoon ja pöläytä joukkoon tomusokeria.
3) Vaahdota sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. 

Vaahto ei kestä yhtä hyvin kuin kermavaahto, joten tarjoa saman tien. Jos kerma ehtii jämähtää, sen voi jäähdytettynä vatkata uudestaan. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit ja kommentoit!