sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Punajuuri-kvinoavuoka vuohenjuustolla

Punajuuri ja vuohenjuusto ovat mainio syksyinen makupari. Minulla on hieman ristiriitainen suhde punajuureen. Periaatteessa pidän punajuurista, mutta kyllästyn siihen hyvin äkkiä. Vuohenjuustoa puolestaan voisin syödä melko rajattomasti, mutta sen rasvaprosentti ei ole hyvää seuraa minun rasvaprosentilleni. Niinpä kehittelin tämän pienen lisukevuoan, jossa molempia on sopivasti. Kvinoa lisää vielä annoksen ruokaisuutta, joten tätä herkkua voi syödä sellaisenaan tai vaikkapa lihapullien ja kermaviilikastikkeen kera. 



Punajuuri-kvinoavuoka vuohenjuustolla


2 punajuurta (200 g)
1 tl kuivattua rosmariinia
1 rkl oliiviöljyä
1 dl kvinoaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
150 g pehmeää vuohenjuustoa

Kypsennä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuori ja raasta punajuuri. Kertakäyttöhanskat ovat tässä oivallinen apuväline, näin vältyt käsien värjäytymiseltä.
Laita vuokaan punajuuriraaste, kypsä kvinoa ja mausteet ja sekoita. Sekoita joukkoon vuohenjuusto kunnon lohkareina.
Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes punajuuriraaste on pehmennyt.

Makoisaa viikonloppua sadonkorjuuherkkujen parissa! 

Tuhansien tarinoiden Salve

* yhteistyössä 40+ blogit / HOK Elanto

Harvasta ravintolasta kirjoitettiin lehdissä viime keväänä yhtä paljon kuin legendaarisesta Salvesta. Perinteikäs, silakoistaan tunnettu ravintola sai vuokrasopimuksen päättyessä lähtöpassit vanhasta osoitteestaan, ja omistajalla oli edessään vaativa tehtävä löytää uudet tilat samoilta kulmilta. Syksyllä Salve avasi uudet ovensa entisissä Chico'sin tiloissa toisella laidalla Hietalahden toria. Muuton myötä Salven historiassa kääntyi jälleen uusi lehti, lukuisten vanhojen tarinoiden jatkoksi. Jotenkin pieni draama merimieskapakan paikan vaihtuessa tuntuu kuuluvan asiaan. 






























Salven historia ulottuu peräti 1800-luvun loppupuolelle, jolloin satamaradan valmistuminen vilkastutti satamaelämää Hietalahdessa. Hietalahdenrannassa aloitti vuonna 1897 toimintansa ruokakioski, jonka kerrotaan myyneen ruokaa ja tupakkaa satamaan poikenneille merimiehille. Vuonna 1927 puutalo kioskeineen sai väistyä uuden kivitalon tieltä. Samalla Salve sai uudet, suuremmat tilat kasvavan asiakaskuntansa palvelemiseen. Kapakasta muodostuikin monen merimiehen ja taiteilijan "toinen koti". Merellinen tausta näkyy tänä päivänäkin Salvessa vahvasti. Ravintolan irtaimistoon kuuluu monia asiakkaiden sinne tuomia esineitä, kuten kattoon ripustettuja laivojen pienoismalleja. Ne ovat löytäneet arvoisensa paikan myös uudessa osoitteessa. 



Epäilemättä Salven muutto on herättänyt tunteita kanta-asiakkaissa, jotka ovat viettäneet lukemattomia ikimuistoisia hetkiä vanhan Salven seinien suojissa. Kanta-asiakkaat olikin otettu mukaan uuden kantapaikkansa suunnitteluun. Miltä kuulostaisi, että saisit valita vanhalle kantapöydällesi paikan uusista tiloista? Vanhan ravintolan irtaimisto on siirretty uuteen osoitteeseen, joten niiden mukanaan kantamat tarinat siirtyivät muutossa torin toiselle laidalle. Tilaa on nyt reilusti uusille tarinoille ja uusille kanta-asiakkaillekin, sillä asiakaspaikkojen määrä nousi reilusta 70:stä 130:een. Uutta on myös yhteistyö Galleria Ortonin kanssa, joka tuo Salven seinille vaihtuvan annoksen taidetta. Salve tarjoaa siis puitteiltaan jotain vanhaa ja jotain uutta, mutta Salven sydän on perinteikäs ruokalista silakoineen ja Salven pannuineen. Tunnelma ja tutut annokset vetävät ravintolan täyteen, kun syksyinen perjantai-ilta hämärtyy ja viileä ilta houkuttelee tuhdin, suomalaisen ruuan pariin. 

Nelkytplussalaiset kokoontuivat Salvessa suuren pöydän ääreen ja iloinen puheensorina kaikui pitkälle iltaan vanhan Salven uusista seinistä. Lasejakin taisi pöytään kertyä kuin taiteilijoiden illanvietossa konsanaan. Salven rentoon tunnelmaan on helppo ihastua. 

Ravintola Salve, Hietalahdenranta 5 C, Helsinki




Punajuuri-porkkanakeitto


Juuressesonki on syksyllä parhaimmillaan, ja se jatkuu pitkälle talveen. Parin kilon punajuuripussi lähtee kaupasta muutamalla eurolla ja siitä riittää raaka-ainetta useampaankin ateriaan. Yhdistelen mielelläni punajuurta muiden kasvisten ja voimakkaiden juustojen kanssa, sillä omaan makuuni punajuuri sellaisenaan on liian makea. Ravintoarvoiltaan punajuuri on mainio pakkaus, esim. folaattipitoisuudeltaan se on kasvisten kärkipäätä. 



Punajuuri-porkkanakeitto

2 shalottisipulia
6 keskikokoista porkkanaa
12 pientä punajuurta 
(punajuuria ja porkkanaa suunnilleen yhtä paljon)
tilkka öljyä
kasvislientä
2 tl kuivattua timjamia
tarvittaessa herbamarea tai suolaa

Tarjoiluun Aura Goldia tai muuta sinihomejuustoa

Kuori ja paloittele sipulit ja juurekset. Mitä pienemmäksi pilkot, sitä nopeammin soppa kypsyy. Kuullota kasviksia hetki öljytilkassa kattilassa. Lisää kuumaa kasvislientä sen verran, että kasvikset juuri peittyvät. Anna kiehua keskilämmöllä, kunnes kasvikset pehmenevät. 

Kaada soppa tehosekoittimeen ja aja sileäksi. Lisää tarvittaessa nestettä, jos keitto on liian paksua. Kaada keitto takaisin kattilaan, kuumenna ja tarkista maku. 
Tarjoile sinihomejuuston ja valkosipulileivän kanssa. Kuvissa lisukkeena myös öljyssä rapeaksi paistettua porkkanaraastetta. Keitosta riittää pääruoaksi noin neljälle, alkukeittona kuudelle.




Rosson talvimenu 2016

Pikkuisen jouluinen Rosson talvimenu

* yhteistyössä Rosso-ravintolat / 40+ blogit

Rosso kutsui joukon 40+ bloggaajia tutustumaan Ympyrätalon Rossoon ja maistelemaan Rosson juuri lanseerattua talvimenu'ta. Tarjolla oli erinomainen kattaus jouluisia makuja italialaisella twistillä. Joulun lähestyessä moni joululounas- tai pikkujoulupaikkaa etsivä asiakas toivoo ruokalistaa, joka olisi jouluinen olematta jouluruokaa. Tähän saumaan talvimenu osuu mainiosti, sillä siinä on käytetty samoja raaka-aineita, joita joulupöydästäkin löytyy. Kylmäsavulohi, punajuuri, possu, sinihomejuusto ja suklaa ovat jouluisen perinneruoan sijaan taipuneet tyylikkäiksi ja herkullisiksi, pikkuisen jouluisiksi annoksiksi. 



Menun alkuruoka on kylmäsavulohitartar, joka tarjoillaan paahdetun Maalahden limppuviipaleen päällä. Rapeaksi paahdettu, hiukan makea leipä ja suolainen lohi ovat maistuva yhdistelmä. Tartar maistuu varmasti erityisesti sipulin ystäville. Kylmäsavulohi taas kuuluu ehdottomasti minun joulupöytäni herkkuihin. Mikäli tartar ei ole sinun juttusi, Rosson antipasti-listalta löytyy mm. kylmäsavulohta ja ilmakuivattua kinkkua, sekä syviä onnenhuokauksia aiheuttanutta pariloitua hunajaista vuohenjuustoa.





Talvimenun pääruokavaihtoehtoja on kaksi, kuhaa Romana sekä gorgonzolahärkä. Ympyrätalossa talvimenustä löytyy lisäksi mozzarellalla höystettyä possun sisäfileetä. Kuha on kääritty ilmakuivattuun kinkkuun ja se tarjoillaan valuvan pehmeän sitruunarisoton kanssa. Murea naudan sisäfileepihvi on saanut vierelleen gorgonzolaa ja punajuurta. Tämä on todellinen sinihomejuuston ystävän unelma. Rosson pihvilihat toimittaa Atria, täydet pisteet pihvin mureudesta ja mehevyydestä! 




Menun jälkiruokana on valkosuklaapannacotta talon mansikkakastikkeella. Jälkiruokalistalta löytyy myös suklaakakkua, joka leivotaan kunkin Rosson omassa keittiössä.


Yksi varhaisimmista makumuistoistani liittyy Kuopion Rossoon ja sen kinkku-ananaspizzaan. Pikkukaupungin tytölle se oli kova juttu, kun pääsi isompaan kaupunkiin ostosreissulle. Ohjelmassa oli aina Rosso (toim.huom. 80-luvun alussa ei Pieksämäellä tainnut olla yhtään pizzeriaa). Moni muukin tuntee Rosson juuri pizzoistaan, sillä kiviarinauuni antaa pizzalle oman jäljittelemättömän makunsa. Tämä illallinen kuitenkin osoitti, että Rosso on paljon muutakin. Ruoka yllätti positiivisesti ja tunnelma Ympyrätalon Rossossa oli juuri niin lämmin kuin italialaisravintolassa odottaa olevankin. Ja talvimenu sopii oivallisesti pimeän vuodenajan juhliin, vaikkapa isänpäivän lounaaksi.

Rosson talvimenu on voimassa 19.10.2016 - 8.1.2017 ja se on tarjolla Rosso-ravintoloissa kautta maan. Lisää Rosson herkuista löydät osoitteesta www.rosso.fi.

Ympyrätalon Rosson kabinetin tunnelmaseinä.

Possua, pekonia ja myskikurpitsaa

Sunnuntaina hemmotellaan isänpäivän kunniaksi perhettä hyvällä ruoalla. Tässä annoksessa yhdistyvät syksyn kasvikset ja talvisen tuhti possu. Nopeasti valmistuvat possunpihvit saavat viereensä kermaista myskikurpitsa-pekonivuokaa sekä paistettua lehtikaalia. Vuoka on sen verran kermainen, että erillistä kastiketta ei välttämättä tarvita. Ateria valmistuu melko pienellä vaivalla, joten aikaa jää isänpäivänä muuhunkin kuin keittiössä päivystämiseen. 



Paprikamarinoidut possunpihvit


porsaan ulkofileepihvejä (noin 100 g / ruokailija) 
oliiviöljyä
paprikatahnaa tai savupaprikajauhetta
(suolaa tarvittaesssa)

Laita possunpihvit marinoitumaan pariksi tunniksi. Nosta pihvit huoneenlämpöön tunti ennen paistamista. Kun vuoka alkaa olla kypsää, paista pihvejä pannulla molemmin puolin noin 3,5 minuuttia, kunnes pihvi on mehevä ja juuri ja juuri kypsä.


Kermainen myskikurpitsa-pekonivuoka

1 pkt Amerikan pekonia
800 g myskikurpitsaa
2 dl 15 % ruokakermaa 
ripaus suolaa

Paista pekonisiivut rapeiksi pannulla tai mikrossa. Rouhi jäähtynyt pekoni pieneksi silpuksi. 
Kuori myskikurpitsa ja leikkaa ohuiksi, parin millin siivuiksi. Lado kurpitsa ja pekoni kerroksittain uunivuokaan siten, että kurpitsakerros jää päällimmäiseksi. Kaada päälle ruokakerma ja paista 200 asteisessa uunissa noin tunti. 

Myskikurpitsaviipaleet ja pekoni ennen uunia. 

Tarjoa lisäksi pannulla paistettua lehtikaalia ja punajuurilastuja. Punajuurilastuja löytyy kaupoista hyvin varustellusta sipsihyllystä. Makoisaa Isänpäivää! 



Itämeren parasta sushia Silja Symphonylla

* yhteistyössä Tallink Suomi

Viime tipan joululahjavinkki sushin ystävälle: Lähde ystäväsi kanssa risteilemään Silja Symphonylla ja nauttimaan ihanista susheista! 

Ryhmä 40+ bloggareita pääsi joulun alla nauttimaan merellisen sushilounaan Silja Symphonyn Sushi & Co - ravintolaan. Rakastan sushia, joten tähän kutsuun vastaamista ei tarvinnut kauaa miettiä. Ja voi pojat, mikä sushipöytä meille olikaan katettu! Tukholman kalatukkujen laajat valikoimat avautuvat sushin ystävälle Itämeren aalloilla koko herkullisuudessaan. Kala on suussasulavan tuoretta ja raikasta, juuri niinkuin sushissa kuuluukin olla. Löytyipä valikoimasta myös poronigiri, joka herättää aasialaisten vieraiden mielenkiinnon. 

Nyt kun tässä selailen ja valikoin näitä kuvia sushitaivaasta, niin arvatkaas mitä alkoi juuri tehdä mieli lounaaksi....